sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Vantaan reissusta

Nyt on ollu tosi kiirusta miun kesätöitten sun muitten takia niin en ole ehtiny kirjotella.
Me kävästiin siellä vantaalla tessun pojan luona. Juna matka sujui tessukalta oikein hienosti vaikka se junaan meneminen hieman jänskätti poikaa.
Perillä sit käytiin Eetu poitsun kanssa koirapuistossa tutustumassa.
Tessun käytös hieman yllätti kun Eetu hyppäs "astumaan" tessua niin tessu sille vähän sano, varmaankin sen takia että eetu yritti sen alistaa.
Käytiin sit Teijan luokse päästyä niin käppäilemässä lenkki että pojat malttas sit sisällä olla.
Eetu muistutti todella paljon tessua, hieman hentosempi rakenteinen vaan.
Illemmalla käytiin sit eetun kaa harjottelemassa läheisen koulun kentällä.
Oikein mallikkaasti poitsu meni lukuun ottamatta sitä että ei antanut häntää pidellä selän päällä.
Tessukka nukkui miun ja Nooran kanssa yläkerrassa, sitä piti yöllä käyttää useasti pihalla pisulla kun on kuitenkin ulkokoira.

Laitan muutaman hyvän otoksen tähän.









Aamulla sit nokka kohti lahtea. Oltiin hyvissä aijoin paikalla että Eetu ehtii tutustua siihen hälinään.
Kovasti Eetu haukkui muita kavereita, mutta oli se välillä hiljaakin. Tyrkkäsin paikalle päästyä tessun häkkiin ja käytiin eetun kanssa harjottelemassa kehässä menoa. Se kantaa todella upeasti hännän liikkeessä ja seistessäkin.


Eetulla meni kehä tosi hienosti ensi kertailaiseksi, tuomari tykkäsi siitä kovasti mutta sanoi että se tarvii aikaa.

EH JUK3
Tuomari: Esa Ruotsalainen
Arvostelu: Keskikokoinen erittäin hyvän tyyppinen. Mittasuhteiltaan hitusen pitkä runko. Vielä kapeapiirteinen pää jossa otsapenger saisi olla selkeämpi. Eturinta saa vielä voimistua. Riittävä raajaluusto. Takaosa voisi kulmautua voimakkaammin. Kesäkarva. Hyvä sivuliike. Edessä vielä löysyyttä. Tomera esiintyjä. Tarvitsee vielä aikaa.




Sit pyöräytin Tessun kehässä ja olihan se sekin tuomarin mieleen.

 ERI AVK2
Tuomari: Esa Ruotsalainen
Arvostelu: Keskikokoa hieman kookkaampi tyypiltään erinomainen hieman raskas runkoinen uros. Jolla riittävät uroksen mittasuhteet. Hyvä pää. Erinomainen luusto. Riittävästi kulmautunut. Erinomainen sivuliike. Takana kinnerahtautta. Kantaa häntänsä hieman laiskasti. Hyvä karva.




No eipä siinä sit eikun vaa junaasemalle odottelemaan junaa. Siinä myö junaa ooteltiin varmaan 3-4 tuntia.
Junaa odotellessa sai kyllä paljon huomiota koiran takia. :)

Tessun vähän normaalia kookkaampi leikkikamu :)

Poikaa ramas ♥
Kiitos tästä reissusta Teija ja varsinkin Noora!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Blaablaablaa

Kesä on pyörähtäny hyvin käyntiin ja muksutin on tiputtanu nuttuunsa ihan kivasti jo. Tessukka näyttää säästelevän lahden näyttelyitä varten.
Nyt kesä on alkanu tosi lämpimänä ihan kiva silleen mut koiruleita käy vähän sääliks..
Muksukin sai jo punkki litkut niskaan. Tessukka saa kuhan reissulta palaillaan sit.
Me ei olla sen kummempia nyt puuhailtu. Lenkkeilty paljon. Muksulla on taas välillä ollu ongelmia tuon irti olon kaa, luulisin et jollai leidil ois juoksut mahdollisesti (?)
Nyt ois siis lauantaina tarhostu lähteä junalla vantaalle tessun ihanan pojan luo yö kyläilemään ja sit näyttelyihin lahteen.
Saa nähdä miten tuo tessukka junassa menee..kääk!
Ihanaa päästä vierailemaan Eetun ja hänen perheen luona ja pyöräyttämään ihana Eetu poikanen kehässä!

Mie ens kerran kirjottelen vissii tuosta meidän reissusta kuhan sieltä kotiudutaan.

Muksu 1v 1kk
Kävästiin Muksun kanssa tänään ulkoiluttamassa kultaistanoutajaa ukkoa. Tänään on ollu aika lämmin joten poitsut joi tosi paljon samalla kun kirmailivat pitkin pihaa. Kanejakin käytiin häkin läpi nuuskuttelemassa. :)